skip to Main Content

Legendaarinen Kollan Arska

Päätyömme on Pöyrööt-sarjakuva, mutta toteutamme mielellämme myös muita sarjakuvaprojekteja. Saimme kunnian päästä käsikirjoittamaan ja piirtämään raumalaiselle puutavaraa ja rakennustarvikkeita myyvälle yritykselle, KollanPojille, sarjakuvia heidän Kollan Arska hahmostaan. Arska-hahmo oli ollut jo pitkään olemassa ja siitä oli tehty jo aiemmin piirroksia…

Lue lisää

Me lähäretähän Japanihin!

Olemme alkaneet kääntää Pöyrööt-sarjakuvaa japanin kielelle. Jo aivan alusta asti japanilaisia on kiinnostanut meidän sarjakuva. Heitä on aina ollut eri tapahtumissa, missä olemme olleet mukana, ja aina kirjoja ja muita tuotteita on mennyt kaupaksi. Jo vuonna 2012 saimme ensimmäisen kerran selittää…

Lue lisää

Pöyrööt-sarjakuvasta näytelmä Seinäjoen kaupunginteatterille

Pöyrööt-sarjakuva kasvaa kantaesitykseksi Seinäjoen kaupunginteatterin Vanhan näyttämön ensimmäinen ensi-ilta maaliskuussa 2018 kertoo pohjalaisesta Jussista ja tämän lähipiiristä reilusti pohojammaan murtehella. Uusi pohjalaiskomedia perustuu kuuteen Arttu ja Liisa Seppälän Pöyrööt-sarjakuva-albumiin: Pöyrööt tuloo, Rakkautta kärestä pitäen, Yritystä meillä piisaa, Ophelia, Oikias olemisen opasja Pohojammaalta kotoosin. Suositun sarjakuvan hahmot heräävät henkiin nyt ensimmäistä kertaa Näytelmä…

Lue lisää
Back To Top